Joskus sitä saa pettyä asioihin. Pahin pelko toteutuu. Karma toistaa itseään.
Mieleen tulee niin elävästi oma lapsuus. Äidin ja isän suvun suhde. Ei mikään helppo mutta loppu oli onnellinen. Muistan miltä se tuntui minusta lapsena ja miltä se tuntui äidistä.
Isompana siitä oli helppo puhua, mutta koskaan sitä ei ymmärtänyt. Sanoin aikoinaan etten halua samaa koskaan omille lapsilleni.
Ihmiset kokee olevansa oikeutettuja puhumaan pienissä porukoissa poissa olevista pahaa tai muuten yleisesti negatiivista. Se on muka hyväksytympää kun käydä blogissa monotonista keskustelua omista ajatuksista ja tuntesta. Kaiken lisäksi uskallan julkisesti omalla nimelläni olla jotain mieltä ja tuntea joitain asioita. Saan ja tulen aina ajattelemaan asioita tiedostaen kirjoitan joistain asioista provosoivasti. Hyvä kirjoitus aiheuttaa keskustelua.
Muistakaa että myös linnuilla on korvat. Ja minullakin tunteet.
On niin hyytävää kuulla että se mitä epäilee on totta. Mitä kylillä puhutaan. Tästä taas menneisyyden muisto. Äidin ystävä kertoi kerran että kylillä liikkuu että meillä kotona haisee kissan paska ja kusi.. Yksi todella sisäsiisti kissa meillä oli ja tämä puhuja ei ollut käynyt meillä kissan ollessa talossa. Mutta miltä se tuntuu kun sinusta menee juttua nimellä ja puskaradiolla. "Ei se Pirjo päästä.." "Ei se saa olla enää kavereiden kanssa.." No me ollaan perhe. Ja me halutaan joskus nähdä toisiamme. Kumpi on parempi hyvät kaveri suhteet toisella vai hyvät ja lämpimät välit kumppaneilla?
Meillä on ollut aina avoimet ovet ystäville ja kavereille, sekä sukulaisille. Mutta kas kummaa ei ole montaa kertaa tarttenu kahvia vieraille keitellä. Aina on muuta, ei ehdi, aika on huono tms. Kuinkakohan monta kertaa sitä jaksaakaan turhaan pyydellä. Tai kuinka moni kestää sisällään sen että ajoissa sovittu kyläily perutaan tekstiviestillä, jossa mainitaan toinen kyläpaikka?
Mä kirjoitan tätä blogia itse ja omalla sydämellä. Minun mieheni, vaikka siitä rakkaasti kirjoitankin ei ole millään lailla osallinen kirjoittamiseeni. Ja näin ollen toivon että jos kirjoittelustani pitää kommentoida sanallisesti niin se tapahtuisi minulle suoraan. Mikään ei pilaa välejä niin kuin toisen kautta tuleva arvostelu ja tieto.
Tämä blogi on minun oma aivojen tyhjennys paikka.
En mainitse nimiä koska en halua kohdentaa ajatuksiani, mutta jos joku kokee piston sydämessään niin ehkä hän on se josta puhutaan. Ehkä siinä olisi myös itsetutkiskelun paikka myös lukijalla, miksi minä olen tuntenut asian sillätavalla? Olisiko itse pitänyt ilmaista tai toimia toisin tai jopa ymmärrettävämmin?
En anna pienien vastoinkäymisten lannistaa kirjoittamista joka on ollut minulle kautta aikojen tärkeä tapa saada asiat ulos.
Kiitos teille ihanat ihmiset jotka olette pysyneet rinnalla aidosti niin iloissa kun suruissa. Ehkä olisi aika päästää niistä irti jotka vaan satuttavat..
Hyvää yötä!
Mieleen tulee niin elävästi oma lapsuus. Äidin ja isän suvun suhde. Ei mikään helppo mutta loppu oli onnellinen. Muistan miltä se tuntui minusta lapsena ja miltä se tuntui äidistä.
Isompana siitä oli helppo puhua, mutta koskaan sitä ei ymmärtänyt. Sanoin aikoinaan etten halua samaa koskaan omille lapsilleni.
Ihmiset kokee olevansa oikeutettuja puhumaan pienissä porukoissa poissa olevista pahaa tai muuten yleisesti negatiivista. Se on muka hyväksytympää kun käydä blogissa monotonista keskustelua omista ajatuksista ja tuntesta. Kaiken lisäksi uskallan julkisesti omalla nimelläni olla jotain mieltä ja tuntea joitain asioita. Saan ja tulen aina ajattelemaan asioita tiedostaen kirjoitan joistain asioista provosoivasti. Hyvä kirjoitus aiheuttaa keskustelua.
Muistakaa että myös linnuilla on korvat. Ja minullakin tunteet.
On niin hyytävää kuulla että se mitä epäilee on totta. Mitä kylillä puhutaan. Tästä taas menneisyyden muisto. Äidin ystävä kertoi kerran että kylillä liikkuu että meillä kotona haisee kissan paska ja kusi.. Yksi todella sisäsiisti kissa meillä oli ja tämä puhuja ei ollut käynyt meillä kissan ollessa talossa. Mutta miltä se tuntuu kun sinusta menee juttua nimellä ja puskaradiolla. "Ei se Pirjo päästä.." "Ei se saa olla enää kavereiden kanssa.." No me ollaan perhe. Ja me halutaan joskus nähdä toisiamme. Kumpi on parempi hyvät kaveri suhteet toisella vai hyvät ja lämpimät välit kumppaneilla?
Meillä on ollut aina avoimet ovet ystäville ja kavereille, sekä sukulaisille. Mutta kas kummaa ei ole montaa kertaa tarttenu kahvia vieraille keitellä. Aina on muuta, ei ehdi, aika on huono tms. Kuinkakohan monta kertaa sitä jaksaakaan turhaan pyydellä. Tai kuinka moni kestää sisällään sen että ajoissa sovittu kyläily perutaan tekstiviestillä, jossa mainitaan toinen kyläpaikka?
Mä kirjoitan tätä blogia itse ja omalla sydämellä. Minun mieheni, vaikka siitä rakkaasti kirjoitankin ei ole millään lailla osallinen kirjoittamiseeni. Ja näin ollen toivon että jos kirjoittelustani pitää kommentoida sanallisesti niin se tapahtuisi minulle suoraan. Mikään ei pilaa välejä niin kuin toisen kautta tuleva arvostelu ja tieto.
Tämä blogi on minun oma aivojen tyhjennys paikka.
En mainitse nimiä koska en halua kohdentaa ajatuksiani, mutta jos joku kokee piston sydämessään niin ehkä hän on se josta puhutaan. Ehkä siinä olisi myös itsetutkiskelun paikka myös lukijalla, miksi minä olen tuntenut asian sillätavalla? Olisiko itse pitänyt ilmaista tai toimia toisin tai jopa ymmärrettävämmin?
En anna pienien vastoinkäymisten lannistaa kirjoittamista joka on ollut minulle kautta aikojen tärkeä tapa saada asiat ulos.
Kiitos teille ihanat ihmiset jotka olette pysyneet rinnalla aidosti niin iloissa kun suruissa. Ehkä olisi aika päästää niistä irti jotka vaan satuttavat..
Hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua