rv39+5

Olo alkaa olla kammottava. Ei mua supistele (en kyllä tiiä mitä se on) eikä satu. Mua vaan särkee päätä. Jalat kun tukit. Oikeasta kädestä pois voima ja sormenpäät tunnottomat. Kun ituu niin henki kulkee, mutta jalat turpoo niin että paha kävellä. Kun makaa niin yskittää kun henki ei kulje...
Kuulostaa kamalalta mutta vielä viikko sitte oli silleen että ihanaa tulee vauva, nyt jos kysytään liikkuuko se nii sanoisin että en tiedä. En ole miettinyt. En jaksa ajatella enää koko vauvaa kun omassa olossa on niin paljon ajateltavaa. Aamu ja iltapala menee väkisin, kun on seuraa. En mä itelle jaksa ruokaa laittaa. Ei tee mieli. Psyyke pikkuhiljaa pettää........ 
Mä luulen että joku muukin on joskus kokenut samaa. Tai mä ainakin toivon että joku tunnustaa kokeneensa jotain samankaltaista.

Tänään taas neuvola. Jos jotain sieltä sais. Mä en jaksa enää raahautua sinne vaan kuuntelemaan sydänääniä, kun ne ei nyt just ole se mikä mua jaksais oikeesti kiinnostaa. Mä tiiän että vaikka tää menis viis päivääkin yli nii se ei ole yli, koska laskettua aikaa muutettiin silloin jossain vaiheessa, mutta mä en vaan enää itse jaksa. 

Oon mä saanu jotain positiivistakin aikaseksi. Vaihdoin osaan kukkiin multia ja toisiin lisäilin. Kylvettiin myös kummipojan kanssa kukkia.