Vuosi sitten näihin aikoihin kotiuduin sairaalasta. Olin pienen ihanan pojan äiti. Äiti ensimmäistä kertaa. Olin niin onnellinen vailla tietoa tulevasta. Kaikki oli uutta. Mistään ei ollut mitään kokemusta. Siitä se vaan alkoi se äidin taival pienen pojan kanssa.
Kotona pikkuine leijona näytti kyntensä ja karjui. Ei me reppanat osattu toimia niin että olisi pienen ollut hyvä olla. Ääntä mahtui maailmaan. Onneksi mieheni oli silloin isyysvapaalla 3viikkoa. Silloin se loppui pääsiäiseen.
Nyt meidän kodissa asuu jo iso poika 1-vuotta. 10kuukautta meni että ryömiminen alkoi maittaa. Mutta 1-vuotispäivänä otettiin jo ensimmäiset kaksi askelta. Penkille yritetään kiivetä. Maailma on niin avara.
Meidän pieni poikamme täyttääkin lauantaina jo vuoden. Hui kuinka tää aika menee. Vastahan poika oli pieni, punainen nyytti kainalossani. Se pikkuinen joka parkui niin että seinät soi. Aika menee hurjaa vauhtia. Nyt jo ollaan yksi hymypoika ja harjoitellaan kiipeämistä mm.penkille.
Väsäilin pikkusen kutsuja ja koristuksia. Tärkeät ihmiset tulee kutsua. Mun sisarukset perheineen, kummit ja isovanhemmat. Niistä on synttäri juhlat rakennettu. Pojalla tosin kummit ja toiset isovanhemmat asuu kaukana. En rakenna ennakkoluuloja ja pojan takia kutsun kaikki. Jos eivät pääse niin on ainakin kutsuttu. Minulle on aina ollut tärkeää että ne lapsen elämän rakkaat kutsutaan. Jos eivät pääse juhlapäivänä niin saa tulla vaikka seuraavana. Lapsen juhlathan nämä ovat. Ihana järjestää syntymäpäiväjuhlia.
Pesin myös yksivuotis-kuvaan tulevan puvun. Sama puku on ollut siskojeni poikien yksivuotis-kuvassa. Poika nukkuu ulkona. Pitäisi nyt silittää kauluspaita ja syödä itsekin jotain.
Jotain hienoa. Jotain mikä on niin naisellista, mutta samalla ilkikurista. Käy myös lapselle.
Miellä näitä ihanuus heijastimia on muutama. Yksi rattaissa, yksi omassa villakangastakissani.
Mikä ihana lahja idea ja vaikka miksi ei itselle.. On pöllöjä, perhosia, sudenkorentoja, koppiksia...
Marilta suoraan kyselemällä tai Joensuusta taitokorttelista
Lähdettiin tossa pikaseen siskon matkaan kun hän palasi täältä etelästä takasin itään. Vr:llä oli menossa just hyvä kampanja kun sattui junaliput olemaan vaan 15€/suunta. Meno-paluu ostettiin kun viikko oli tarkoitus olla.
No aika menikin nopeaa kierrellen ja kaarrellen sekä banaanilaatikoita metsästäen. Lauantai aamuna pojalla alkoi kuumeilu. Luulin että vesirokkohan se kun oli tasan kaksi viikkoa vesirokkotapaamisesta. (Serkulla oli vesirokko, ei siis hakemalla haettua tautia) Poika oli itkuinen. Lääkitsin ja olo helpottui. Vietimme ns. normaalia lauantaita. Kävimme mm. kirppiksellä. Kotona annoin pojalle särkylääkettä kun oli kuuma, mutta oksensi sen pois. Laitoin nukkumaan, kunnes päiväunilta kantautui itkuhälyyttimestä kummaa ääntä. Poika oli aivan veltto ja poissa oleva kun menin katsomaan. Soitin 112 ja lanssi kävikin katsomassa meitä. Se olikin sitten vuorokausi keskussairaalassa. Kuumekouristus epäily oli ja toisena vaihtoehtona että olisi oksentanut nukkuessa ja tukehtumisen tunnetta ollut.
Sairaalassa otettiin verikokeita erinäinen määrä ja jouduimme jäädä sinne yöksi, mikä olikin sitten ihan hyvä vaihtoehto. Yöllä tulikin taas kouristus ja kuumetta "vain" 39,1. Kouristus kesti vain n.4min eli ei tarvinut antaa lääkettä kouristukseen. Hurjan näköistä! Näin saimme varmistettua että kotona koettu tajuttomuus oli kuumekouristusta. Loppu yön poika nukkuikin sitten happisaturaatio mittauksen kanssa.
Sunnuntaisella lääkärin tarkastuksella selvisi että kummatkin korvat olivat tulehtuneet, joten korvat imuroitiin vaikusta ja resepti mukaan. Saimme myös reseptin kouristus lääkkeille. Pikkusen on arvokkaita noi kouristuslääkkeet. 10€/yksi lääke.. Toivottavasti oli toinen ja viimeinen kouristus..
Sunnuntaina omana syntymäpäivänä kotiuduimme sairaalasta ja sisko oli tehnyt aivan ihanan synttäri kakun minulle. Vietimme siis omia syntymäpäiviäni. Ja samalla tein päätöksen mieheni kanssa että jatkan lomaa vielä vähän ettei tarvitse pikku potilaan kanssa matkustaa junassa.
Lomamme venyikin sitten puolentoista viikon mittaiseksi. Oli ihani hetkiä, tapaamisia ja touhuja! Kiitos kaikille!
Tänää mietiskelin ystävyyttä. Sitä kun on niin montaa lajia. Toiset ihmiset kulkevat rinnalla pitkään ja toisiin ystävystyy vasta aikuisena. Elämä on aika mutkikasta.
Joskus se paras kaveri, se sydän ystävä ei olekaan oikea. Tai ystävyys ei olekaan niin syvä kun on itse luullut. Joskus ne vaan katoavat jonnekin. Ei kuulu ei näy. Se laittaa mietityttämään.
Itsellä on vielä muutamia ystäviä ihan lapsuuden alkuajoista asti säilynyt.
Ollessani pieni asui naapurissa ystäväperhe jonka tytön kanssa ystävystyimme. Asumme nykyään eri paikkakunnilla, mutta silti on aina niin mukava nähdä ja kuulla. Ystävyys on säilynyt elämän myrskyissä.
Eräs lapsuuden ystäväni on myös perhetuttuja. Heidän perheen kanssa teimme pienenä kaikkia mukavia asioita. Retkiä ja kyläilyjä. Elämä kuljetti, asuimme eri paikkakunnilla. Väillä olimme vähän tekemisissä. Nykyään meillä kummallakin on perhe, lapsia. Olemme heidän yhden lapsensa kummeja. Miten se polku taas yhdistyi ja kaikki jatkui siitä kun pienenäkin. On se niin ihmeellistä.
Rippikoulu iässä sain kerran synttärikortin edellisen kesän rippukoulukaverilta. Laitoin kortin hänelle hänen syntymäpäivänään. Siitä alkoi meidän kirjeenvaihto ja ystävyys. Elämä meitäkin heitteli ja erilailla, joskus vähän joskus paljon, pidimme yhteyttä. Nykyään olen hänen lapsensa kummi. Some on ollut hyvä ja helppo tapa pitää heihinkin yhteyttä.
Samaan aikaa tutustuin silloisten kavereiden kautta erääseen ihanaan naiseen, josta tuli kanssa minulle elämän mittainen ystävä. Pidämme yhteyttä, kyläilemme ja juttelemme enemmän ja vähemmän. Asumme eri paikkakunnilla. Hänellä on iso perhe. Mutta ei se yhteyden määrä vaan se että heidän perheensä on usein mielessä.
Samanlaisia ihmisiä jotka ovat tulleet elämässä mukaan kulkuun on paljon. Toiset ovat pysyneet rinnalla vaikka yhteydenpito on välillä ollut vähäistä. Toiset ovat hiljaa kadonneet. On myös paljon ihmisiä joita mietin. Mietin että mitä me silloin ja silloin teimme. Miksi aina kun yritimme grillata niin satoi vettä, miksi meille aina sattui eriskummallisia asioita, muistatko kun kävimme paljain jaloin kaupassa(talvella) jne. Aikuisena tutustuu ihmisiin eri tavalla ja niistä suhteista tulee erilaisia, muttei todellakaan vähäisiä!
Ystävät ovat tärkeitä, elämän jalokiviä!
